Viimeinen myrkytys
Nyt eletään kevättä ja takana on pian kaksi vuotta siitä, kun aloitimme taistelun paperitoukkia vastaan. Voin vihdoin sanoa sen ääneen, mitä niin pitkään toivoin ja mihin yritin uskoa silloinkin, kun tilanne näytti pahimmalta: paperitoukat ovat poissa. Meidän kodissamme ei ole enää ainoatakaan paperitoukkaa!Ei yhtäkään!
Se tuntuu melkein epätodelliselta. Kun katsoo taaksepäin, miten pitkä ja vaiheikas tie tänne on ollut, on vaikea pukea sanoiksi sitä helpotusta, joka nyt valtaa mielen. Meidän kotimme, jonka ostimme innokkaina ja tulevaisuuteen suuntautuneina, muuttui hetkessä projektiksi. Projektiksi, jonka hallinta tuntui välillä täysin meidän ulottumattomissamme olevalta. Mutta nyt se on ohi. Ja se tuntuu hyvältä tavalla, jota on vaikea selittää sellaiselle, joka ei ole itse kokenut samaa.
Myrkytyksiä tehtiin yhteensä kuusi. Ensimmäinen lokakuussa heti muuton jälkeen, ja sen jälkeen systemaattisesti pitkin vuotta sen mukaan, mitä havaintoja tehtiin. Viimeinen myrkytys tehtiin keväällä ja siitä lähtien tilanne on ollut täysin rauhallinen. Kolmen kuukauden ajan ei ole ollut mitään havaintoa. Ei toukkia, ei jälkiä, ei epäilyttäviä pieniä liikkujia lattianrajassa. Ei myöskään epämääräistä tunnetta siitä, että pitäisi taas valvoa yöt ja tarkistaa listat ja kaappien aluset.
Olemme antaneet itsellemme luvan rentoutua. Luvan hengittää. Luvan alkaa elää tässä talossa ilman jatkuvaa varuillaan oloa. Se ei ole ollut aivan yksinkertaista, koska pitkäaikainen huoli muuttaa helposti tavaksi. Mutta hiljalleen olemme sallineet itsellemme sen, että voimme luottaa tähän tilanteeseen. Ja kyllä – nyt sen voi sanoa: tämä koti on jälleen meidän.
On oikeastaan vähän hämmästyttävää, miten suureksi osaksi arkea tällainen ongelma voi muodostua. Miten se kietoutuu kaikkeen – ajatteluun, suunnitteluun, järjestämiseen, jopa uniin. Paperitoukat eivät ole vain lattialla näkyviä hyönteisiä, vaan ne muuttuvat symboliksi jollekin hallitsemattomalle, jollekin, mikä ei tunnu kuuluvan uuteen kotiin, mutta siellä ne vain ovat. Niistä tulee jatkuva muistutus keskeneräisyydestä, ja niiden vaikutus ulottuu paljon laajemmalle kuin vain näkyviin havaintoihin.
Siksi nyt, kun tilanne on muuttunut ja koti on puhdas, on olo keventynyt. Ei vain siksi, ettei enää tarvitse myrkyttää, vaan siksi, että voi vihdoin ottaa tilan haltuun omilla ehdoillaan. Kaapit, joita ei ole uskaltanut täyttää. Huoneet, jotka ovat olleet varastoina, koska ei ole halunnut siirtää sinne tavaroita ”ennen kuin tilanne rauhoittuu”. Vihdoin olemme laittaneet ne kuntoon. Lattioille on tullut mattoja, seinille hyllyjä, kaappeihin järjestystä. Tavarat ovat löytäneet paikkansa, ja tuntuu, että mekin olemme vihdoin löytäneet paikkamme tässä talossa.
Oli ihana juhlia tyttären syntymäpäiviä rauhallisin mielin toukkavapaassa talossa, siis ihanaa! Oli ihanat juhlat . Se oli juhla monella tavalla – ei vain syntymäpäivä vaan eräänlainen käännekohta.
Jos joku olisi sanonut minulle silloin alussa, että tämä ongelma tulee viemään kaksi vuotta ja kuusi myrkytystä, en tiedä olisinko ollut valmis lähtemään mukaan. Mutta nyt kun ollaan tässä pisteessä, voin sanoa, että se oli sen arvoista. Mikään ei kuitenkaan olisi edennyt ilman johdonmukaisuutta. Myrkytykset toimivat, mutta ne eivät ole taikatemppuja. Ne vaativat valmistelutyötä, tarkkailua, siisteyttä ja sitkeyttä. Oli aikoja, jolloin tuntui siltä, että jokainen askel eteenpäin toi kaksi taakse. Mutta loppujen lopuksi jokainen myrkytys toi tilanteeseen parannusta, vaikkei se aina heti siltä tuntunutkaan.
Erityisen tärkeäksi muodostui myös se, että jaksoimme pitää kodin järjestyksessä. Paperitoukille ei kannata antaa piilopaikkoja, ja sen takia tavarakasat, laatikostot lattialla ja ylivuotavat säilytystilat käytiin järjestelmällisesti läpi. Samalla koko koti tuli käytyä läpi melkoisella tarkkuudella, mikä on ollut lopulta hyvä asia. Karsiminen, siivoaminen ja selkeyttäminen auttoivat paitsi toukkaongelmaan myös yleiseen viihtyvyyteen. Nyt koti tuntuu toimivalta ja selkeältä – ei pelkästään paperitoukkien vuoksi, vaan myös meille ihmisille.
Toivon todella, että tämä tarina antaa voimaa niille, jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa. Paperitoukat voivat tuntua loputtomalta riesalta, mutta niistä voi päästä eroon. Se ei tapahdu hetkessä, ja välillä vaaditaan epäinhimillistä määrää kärsivällisyyttä. Mutta lopulta se onnistuu. Meidän kokemuksemme osoittaa sen. Tärkeintä on, että ei anna periksi. Ei, vaikka välillä tuntuisi toivottomalta.
Nyt kun tätä kaikkea katsoo taaksepäin, olo on kiitollinen. Kiitollinen siitä, että jaksoimme. Että emme luovuttaneet, vaan pidimme kiinni ajatuksesta, että tämä talo tulee vielä tuntumaan kodilta. Ja niin se nyt tuntuu.
Toivotan voimia, kärsivällisyyttä ja toivoa kaikille, jotka painivat saman aiheen kanssa. Kyllä se päivä koittaa, kun toukkia ei enää näy. Me olemme elävä todiste siitä. Eteenpäin mennään – puhtain lattioin ja rauhallisin mielin.
Päivitys tänne loppuun: viimeisestä myrkytyksestä on nyt 2 vuotta ja toukat ovat pysyvästi hävinneet. Eli ei huolta! Ne kyllä katoavat, vaikka toitä se vaatiikin. Paperitoukista pääsee eroon!
Siivoukseen voit hankkia apua vaikka täältä:
